Huispausottelu

Huispausottelu

Olin hermona. Ensimmäinen Huispausotteluni oli tänään. Kiristelin suojia käsissä, mutta käteni olivat jännityksestä märät ja ote lipsui.
-tule jo, Dzei! Huudahti teltan oven suussa Marco, kapteeni ja pitäjä.
-Joo, joo! Tullaan, Dzei mulkaisi teltan suuaukolle, minne muutama pelaaja oli jo tarponut. Dzei otti mailansa käteen ja lampsi jonoon missä muutkin jo odottivat minua.

-Tule Cober, et voi enään kiristää suojiasi, muuten ne poksahtavat pilalle, sanoi joukkueen toinen lyöjä Susan. Katsoin häntä syyttävästi. Nousin huterasti, ja annoin painoni täriseville jaloille.
”Nyt sitä mennään” ajattelin mielessä. Otin muutamat huterat askeleet ja nappasin luudan. Minulla oli koulun luuta, Puhtolakaisu 7, nimittäin minun piti itse ostaa luuta jos sellaisen halusin. Mutta rahaa ei ollut.
-Hyvin se menee, sanoi joukkueemme jahtaaja Alice.-Ei paineita kyllä minuakin..
-Pöh, vai ei paineita. Sinulla on koko joukkueen suurimmat paineet, olet jahtaaja Cober! Koko helahoito riippuu susta. Ja lisäksi…
Alex ei ehtinyt sanoa sanojaan loppuun kun Amelie jo painoi kättään hänen suun eteen ja hyssytteli.
-Sä et kuule sano enään mitään Coberille, muuten se ei saa sieppiä kiinni, kun sillä on liikaa paineita ”SUN” takia, sanoi Amelie, ja hymähti kun Alex yritti vakavissaan keksiä vastaväitettä, mutta ei kuulunut muuta kuin epämääräistä mutinaa.

Lähdimme jonossa kohti avautuvia portteja. Kävelimme kentän takaa, jonnekka kuului kannustushuudot: Korpinkynsi! Korpinkynsi!
Kuulin pienen huokauksen edestäni.
-Meitä luullaan huonoiksi, mutta me osaamme, ja voitamme tämän ottelun. Vai mitä?
”Joo” kuului epämääräisiä huudahduksia.
-No niin mennään, sanoin.

Portit aukenivat ja me singahdimme pelikentälle. Korpinkynnet eivät vielä olleet tulleet, joten saimme pyöriskellä rauhassa pitkin kenttää. Hetken kuluttua kentälle saapui Korpinkynnen joukkue. Me asetuimme ilmaan, vähän niinkuin riviin. Korpinkynnen pelaajat asettuivat myös riviin, ja kapteenit kättelivät. En huomannutkaan, että Matami Huiski oli jo pyyhältänyt paikalle ja alkoi selitellä sääntöjä. Sääntöjen jälkeen hän potkaisi arkkua ja kaksi ryhmyä syöksähti yläilmoihin, samoin kuten sieppi, mitä minä jahtasin.
-Kun minä lasken kolmeen, peli alkaa, sanoi Huiski.-Yksi, kaksi, kolme!
Kuului pillin vihellys ja kaato singahti ilmaan.
Lähdin salamana maailman korkeuksiin metsästämään sieppiä.

Alapuolella Alex oli napannut kaadon ja heitteli sitä ilmassa. Se oli kuitenkin vaarallista, koska korpinkynsien jahtaajat olivat hyvin lähellä. Heillä näytti olevan suunnitelma.
Alex kuitenkin tiputti kaadon alapuolella olevalle Amelielle.
Amelie sai nipin napin kiinni kaadosta. Hän lähti sukkelaa kohti Aurora Penrosea.
Kesken Amelien matkaa Korpinkynnen toinen lyöjä oli iskenyt ryhmyn suoraa Amelieta kohti.
Ryhmy tuli luudan alta eikä Amelie huomannut, tulevaa iskua.
Amelie tippui luudalta, mutta sai juuri ja juuri kiinni luudasta, ja jäi roikkumaan ilmaan. Hän sai kantapäillään otteen kaadosta. Hän heitti pallon ja tasapainotteli nyt sitä päänsä päällä.

Alice tuli pelastamaan tilanteen ja nappasi pallon. Hän lähti kohti salkoja ja aikoi heittää, ”hänestä katsottuna vasemmalle” maalin. Hän hämäytti Auroraa ja sai kaadon salon läpi.
-Kymmenen pistettä Puuskupuhille! Huudahti kuuluttaja.

Huomasimme kuinka pettyneitä Korpinkynnen kannustajat olivat, mutta minä en niistä välittänyt, minun mielessä pyöri vain, ”etsi sieppi, nappaa se!”
Kaartelin ilmassa ja yritin metsästää Korpinkynnen etsiää, ja tietysti sieppiä.
Näin pienen välähdyksen hyvin alhaalla, niinkuin se olisi ollut sieppi! Lähdin innostuneena alaspäin. Samalla huomasin toisen välähdyksen, mutta sieppejä on vai yksi. Jäin pöllistyneenä ilmaan ihmettelemään mitä ”väläystä kannattaisi seurata?”
Olin noin katsomon korkeudella, aikalailla keskellä kenttää. En huomannut ajan kulua, ajatukseni pysähtyivät vasta siinä vaiheessa kun jo kovaa katsomosta että kuuluttamosta, huudettiin:
-Cober väistä! Ryhmy takana! Varo sitä!
Mutta kaikki vaan hidastettua, tosi siistiä, eikö?

En ehtinyt väistää, vaan ryhmy osui suoraa selkään ja heitti minut luudalta alas. Delis tömähti korkealta alas, suoraa selälleen. Mutta kappas mikä hänen selkänsä alle jäikään loukkuun.





Luulette varmaan että se olisi ollut sieppi, mutta ei.
Se oli Dzei. Hän oli yrittänyt tulla lyömään ryhmyn pois, mutta huonolla lopputuloksella. Hänen lyöntinsä oli niin vauhdikas ja ohimenevä, joten hän oli tippunut.
-Aitsista, kuuluttaja voihkaisi.-Se olikin kunnon lennähdys, tajuatteko koska molemmat tippuivat alas, ja.. eikö ketään naurata? Eikö, aha.
Dzei oli ehkä koko huispauksen söpöin poika, jonka olen tavannut.
Hänellä on kullanruskea iho, lyhyet, kiharaiset ruskeat hiukset ja pähkinänruskeat silmät.

-Anteeksi, tosi paljon, sanon, ja kun nousemme, hän katsoo minua silmiin ja poskeni leimahtavat punaiseksi.
-Ei se haittaa. Ei se niin paljoa sattunut, olet tosi kevyt, hän sanoo ja huomaan pienen hymynkareen hänen huulillaan. Samassa huomasin sen, sieppi oli ihan hänen korvan vieressä. Menin häntä lähemmäs nousin varpailleni ja… Jos ei näkisi sieppiä, näyttäisi siltä että yrittäisin suudella Dzeitä.

Hänkin siirtyi lähemmäs ja kumartui hiukkasen, nyt oli minun aika toimia, sieppi oli juuri lähdössä matkaan, mutta nappasin sen!
-Delis Cober on napannut siepin, kuuluttaja mesosi. Matami Huiski laskeutui alas ja puhalsi samalla pillinsä.
Nostin sieppiä ylemmäs ja yleisö villiintyi.

pian olimmekin jo juhlistamassa voittoamme oleskeluhuoneessamme.
-Deeelis, Deeeelis! Huutoja kantautui ympäri oleskeluhuonetta.
-hah, ei me sittenkään hävitty, koska mä muka ”jännitin” Delisiä, Alex myhäili Amalielle. Se oli ensimmäinen kerta kun Alex ei sanonut minua Coberilsi.

Hetken ajan päästä Dzei tuli juttelemaan.
-Hei, hyvin pelattu. Sanonko Cober vai Delis?
-Sano miten haluat, mulla ei oo väliä.
-No siis sä oot tosi hyvä huispauksessa. Oli hyvä valinta liittyä, Dzei oli pienen hetken hiljaa. Hän selvästikin pohti jotain hyvin hartaasti.
-Mä, hän aloitti.-Mä ihailen sitä miten sä saat alruunatkin hiljaiseksi sillä, että sä saavut luokkaan, ja sitä miten sä oot niin hitsin hyvä hiispauksessa. Yritän vaan sanoo että tykkään susta Delis ihan oikeasti, tykkään. Ja sitten hän suuteli minua. Se oli elämäni parhaimpia hetkiä.

Hänen huulensa olivat pehmeät ja hellävaraiset. Hän lopetti ja katsoi minuun, odottaen reaktiotani. Reaktiossani kesti kauan, ja Dzei näytti jo huolestuvan.
-Voitko vielä todistaa sen, että uskon, sanoin. Ja hän suuteli uudestaan. Ah. Se oli ihanaa, oli aivan omissa maailmoissani.
-Haluaisitko olla mun Tyttöystävä, hän kysäisi hyvin jännittyneenä. Mietin hetken, ja minua alkoi jännittää, mitähän äiti ja isä ajattelevat siitä että minulla on poikaystävä.
-Ööm.. Joo, sopii. Hymyilin ja naurahdinkin vähän.
-No kiva, Dzei sanoi ja halasi minua.